4.1.2014

Kutomuksia matkan varrelta

Aloitin kutomisharjoittelut muutama vuosi sitten Riikan innoittamana. Silloin tein muutamat sukat joululahjoiksi ja yhden valepalmikkotuubihuivin itselleni. Niiden jälkeen kutomisinnostus katosi tiehensä, tai ehkä pikemminkin ajanpuute iski kun sain esikoiseni.. Kunnes koitti syksy 2013.


Valepalmikkoa, ihanan nopea malli kutoa ja kaunis kun mikä! En valitettavasti muista enää mistä ohjeen nappasin, se on kyllä jossain tallella ja voin sen laittaa jos joku tahtoo. 

Viime kesän lopussa kaivoin kaapista vaaleanpunaisen palmikkomekon alun, jota olin aloittanut tekemään edellisenä keväänä. Silloin aikani loppui talonrakennuksen ja muuttopuuhien vuoksi ja tekele jäi kaappiin lojumaan koko alkuvuodeksi ja kesän loppuun saakka..Syksyn pimetessä kaivoin sen esille ja mekko tuli valmiiksi muutamassa päivässä. Olin siitä niin kovin ylpeä, olen yhä! Ohje löytyi Novitan 7-Veljestä lehdestä, mekko on kudottu siis seiskaveikalla, 3,5mm pyöröpuikolla. Se on vielä vähän iso käyttäjälleen, toivottavasti ensi kesään mennessä soppeli!


Mekko kudottiin pyöröpuikolla helmasta ihan loppuun saakka, saumoja ei siis tullut ollenkaan.

Olen haalinut itselleni Novitan lehtiä aina kun joku "teemalehti" on ilmestynyt. Helpot- lehdestä bongasin Hanna Pakarisen päällä kivannäköiset huivin ja pipon ja aloitin tekemään niitä heti. Niistä tuli nätit, mutta värivalintaa kadun. Tein nämä itselleni mutta ne on jäänyt melkein käyttämättä kun tuo väri ei näytä mun päällä oikein hyvältä.. Olenkin miettinyt kenelle ne lahjoittaisin, ehkä jollekkin vaaleaverikölle ne sopisi paremmin. 



Lankana Novita Hile ja ohje Helpot lehdessä. 

Olimme mieheni kanssa shoppailemassa kun hän sanoi että tahtoisi ostaa oikein lämpimän villapaidan talveksi.. Heitin vitsillä että mähän voisin kutoa sulle sellaisen, ja se pirulainen otti sen tosissaan.. Eihän siinä muu auttanut kuin etsiä malli joka miellyttää silmää.. Se oli kyllä minulla jo tiedossa, missäs muuallakaan kuin Novitan 7-veljestä lehdessä. Miehenikin siitä tykkäsi ja aloin tekemään. Olihan siinä kamalan suuri työ, ja kun sain sen valmiiksi vannoin etten enää ikinä tee mitään niin suurta.. Kävi kuitenkin niin köpelösti että paita oli liian suuri! Otti päähän niin kovaa että meinasin purskahtaa itkuun! :D Onneksi se oli sopiva isälleni joka mielellään huoli sen käyttöönsä.. Nyt on tullut luvattua miehelle toinen samanlainen kunhan jaksan aloittaa. Aion tehdä sen eritavalla, ekan tein neljästä kappaleesta ja taistelin saumojen kanssa monta tuntia että sain niistä siistit. Nyt otan käyttöön pyöröpuikot ja teen kainaloihin asti yhtenä kappaleena, kikkailen siitä sitten ylöspäin jotenkin, en ole vielä suunnitellut.. Ja hihat aion tehdä magic loopilla. :) Teen sen myös pienemmillä puikoilla, niinkuin ohjeessa oli mutta minä tyhmä vaihdoin ne astetta suurempiin.. Siksihän siitä liian iso tulikin. Mulla on tiukka käsiala ja ajattelin että siitä tulee liian pieni jos en vähän suurenna puikkoja. 


Lankana 7-Veljestä graffiti ja harmaa, puikot 4mm ja 4,5mm. Kuvassa paidasta puuttuu vielä nappi kauluksesta jonka laitoin kun löysin mieluisen.

Kun olin saanut tuon ison tekeleen valmiiksi kaipasin jotain nopeasti valmistuvaa. Kaapista löysin joskus tehdyt konttineulevarret jotka tein sukkiin, mutta jotka jäivät kesken koska ne oli niin tiukat että jumittuivat kantapään kohtaan. Mietin mitä niistä tekisin ja kekkasin tehdä lapaset. Nämä oli mun ekat lapaset ja niistä tuli hyvät! Tein ne kiilapeukalolla, joka on tosi mukava kädessä ja istuu paremmin kun aukkopeukalo.

Näissäkin lankana seiskaveikka, varsissa 2,5mm puikot, teräosissa ja resoreissa 3,5mm.

Kummitätini pitää myös neuleblogia ja luin sieltä facebookin voihan villasukka- yhteisöstä. Liityin siihen heti ja se on koukuttanut ihan totaalisesti! Siellä näkee niin ihania sukkamalleja päivittäin, että menee ihan sekaisin mitä tekisi seuraavaksi ja suunnitelmat muuttuu sata kertaa ennenkuin ehtii aloittaa.. Olen nyt ahkeroinut sukkia urakalla, ja monet ideat odottaa toteutusta. 

Anopille tein olgat, jotka olisin kyllä halunnut jättää itselleni! Tykkään väreistä ja tuosta mallista kovasti, vielä joskus teen itselleni polvipituiset olgat.

Tämä kerrosrivinousu sukka vei mun sydämen totaalisesti. Aivan ihana malli kutoa ja mun silmään niin nätti ku olla ja voi!! Nää sukat löysi tiensä isäni joulupukin pakettiin. 


Enhän voinut olla kokeilematta kuplasukkia, kun kaikki muutkin niitä tekivät ja laittoivat ihania kuvia.. Ja olihan se kiva sukka kutoa, kunhan pääsi jyvälle. Kaikkien sukkien ohjeet olen löytänyt voihan villasukasta ja ne on tehty seiskaveikalla. 

Näiden jälkeen olen tehnyt pienen pienet junasukat ohjetta hieman muutellen, ja vauvan kypärämyssyn omalle tulevalle pikkukakkoselleni. Niistä kuvaa myöhemmin, enhän voi paljastaa niiden väriä vielä ennenkuin vauveli on tullut maailmaan.. :) 

Kutominen on koukuttanut mut ihan täydellisesti ja olen puikot kädessä kotona melkein kaiken luppoajan.. Tuntuu, että nyt pitää kutoa varastoon kun kohta ei kuitenkaan ole aikaa kun vauva syntyy. Vielä pitäisi ehtiä tehdä tuo toinen magic loop harjoitussukka valmiiksi, se valmistuu kyllä tässä heti kun menen koneelta pois, sitten haluan kokeilla tehdä kaksi sukkaa kerrallaan, se pirskatin villapaita tuli luvattua tälle keväälle, vauvan settiin tarttis vielä tumput ja ja ja...Onhan tässä kolme viikkoa laskettuun aikaan! Saattaa olla että ihan kaikkea suunnittelemaani en ehdi ;)


-Nina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti tuo hyvän mielen, kiitos niistä.