4.1.2015

Elossa ollaan!

Päässyt tovi vierähtämään viime postauksesta. On ollut niin monenlaista mukavaa ettei ole ehtinyt kutoa, eikä kirjoitella. Oltiin joulun jälkeen viikko Levillä ihanissa maisemissa rentoutumassa, meinasin että ehdin siellä paljonkin kutoa mutta kyllä se aika muuhun meni. Edes 12h automatkoilla en kutonut kuin aivan vähän, oli niin pimeää ja tuli huono olo kun yritti keskittyä.

Näiden maisemien katseluun upposi aikaa, kuin myös pulkkamäkeen, hiihtoladulle ja muuten vain löhöilyyn ja syömiseen. Loma oli ihana, mutta kyllä oli ihana tulla kotiinkin.



Sain valmiiksi piirakkasukat jotka piti valmistua jo joululahjaksi, vähän myöhästyin mutta eiköhän saaja ymmärrä. Muuten ihan perus piirakkasukat mutta tein sileän kantapään ja kantatilkkuun kolme reunimmaista silmukkaa ainaoikeaa. Tuli kivannäköinen ja silmukat oli helppo poimia.








Koko: 37
Malli: Piirakkasukka
Puikot: 3,5mm pyöröt
Lanka: 7-Veljestä 


Seuraavat työt valmistuvatkin sitten JyJu-15 ringin listaukseen. Tällä välilehdellä kerron enemmän mikä se oikein on, ja listaan sinne työt sitä mukaa kun niitä aloittelen. Suunnitelmia on liikaakin, mutta vähän pelkään että aika loppuu kesken. Katsotaan, kaikkeni ainakin yritän! Arki muuttuu aikalailla huomisesta alkaen, kun hoitovapaa päättyy ja palaan töihin. Se tarkoittaa siis vähemmän aikaa puikoille, mutta ehkä mä sitten alan valvomaan vähän myöhempään. :)

-Nina-

2 kommenttia:

Jokainen kommentti tuo hyvän mielen, kiitos niistä.