25.5.2015

Tarttuva tennarikuume

Hei vaan pitkästä aikaa! Kevät-kesä tahti on tullut käsitöihin ja sitä myöten myös bloginpäivitykseen, vaikka kelit ei vielä oikein kesäiset olekkaan. En ota mitään stressiä minkään valmistumisesta, aina kesällä innostus lopahtaa palatakseen syksyllä ihan päättömänä. Mun JyJu- haasteenkin kanssa kävi huonosti, aloitukset jäi vajaaksi eli raportti lähettämättä, joten leikki jäi kesken. Vähäsen harmittaa, mutta enhän toki voinut haasteen alussa tietää miten kiireinen ja erilainen kevät on tulollaan. Yrittäjäksi ryhtyminen tuli hiukan puskista, ja se on vienyt paljon aikaani. Olen vihdoin päässyt tekemään oman alani hommia kosmetologina, ja se on ollut aivan hurjan kivaa! Do what you love, love what you do. <3

Mutta asiaan. Käsityösaralla on ollut vähän monta rautaa tulessa ja kaikki pitkissä kantuumissa. Aloitin tekemään tilaustyönä selänlämmitintä. Neljä kertaa aloituksen purkaneena mulla paloi totaalisesti käämit ja jouduin ilmoittaa tilaajalle että selänlämmitin jää mun puikoiltani valmistumatta. Sitten virkkailin isoäidinneliöitä, yhdeksän värikästä jotka olen jo yhdistänyt toisiinsa, siitä olisi tarkoitus valmistua tyynynpäällinen poikamme huoneeseen.




 Sen jälkeen sairastuin... Vakavaan tautiin, nimeltään Reaverse. Se on tauti jossa tulee pakonomainen tarve alkaa tehtailemaan tennarisukkia. Hyvin helposti tarttuva,Facebookin voihan villasukka!-ryhmässä on valtava epidemia joka leviää kuin kulovalkea. Taitava neuloja nimeltään Rea on tehnyt hyvin seikkaperäiset ohjeet kahdenlaisiin Reaverseihin, ja versioita niistä on näkynyt satoja. Kun Rea julkaisi kokonaan neulotut Reaverse Star editionit, ostin ohjeen ja aloin värkkäilemään. Ohjeen voit ostaa täältä. Ohje on tosi selkeä ja kuvat hyviä, joten älä epäröi koittaa, jos osaat neuloa perussukan niin osaat tehdä nämäkin.




Harmaisiin sukkiin piristykseksi tein pohjan tällä all time favoritellani, seikaveikan pastelliraidalla. Tuli aika ihanat!




Ohjeesta poiketen tein nauhat virkkaamalla kaksinkertaisella langalla ketjusilmukoita 4mm koukulla... Koska olen laiska ja neulotuissa nauhoissa on ihan kauhean kova työ.













Lämpöä näissä riittää kaksinkertaisen pohjan ansiosta. Ovathan nämä tosi suuritöiset, mutta mielestäni kyllä jokaisen tunnin arvoiset! Kiitos Realle tosi hyvästä ohjeesta. <3


Lanka: 7-veljestä
Puikot: 3mm ja 3,5mm pyöröt
Koukku: 3mm ja 4mm
Langankulutus: 183g
Koko: 39


-Nina-

7 kommenttia:

  1. Onpa ihanat! Nuo pohjat kyllä kruunaavat muutenkin hienon kokonaisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Harmaat tennarit harmailla pohjilla olisi ollut vähän tylsät, nämä piristi mukavasti!

      Poista
  2. Tosi ihanat tennarit! Tuo pohjien lanka on kyllä varsinainen herkkulanka, itsekin ostin sitä juuri Lankahamsterit-facekirppikseltä kerän verran, ja nyt pohdin, mitä kivaa siitä neuloisin. On se vaan niin iiiihanan värinen, ja piristää harmaita tennareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) tuo on kyllä kaikkien aikojen ihanin seiskaveikka! Sopii niin monen värin kanssa, mustan kanssa aivan superihana.

      Poista
  3. Hei Ninnuli! Sinulle on haaste Sohvaneulomossa :-)
    http://sohvaneulomo.blogspot.fi/2015/08/haasteellisia-kysymyksia.html

    VastaaPoista
  4. Miten teit tuon nilkan etuosan ja sait se takaosaa korkeammalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Se tulee automaattisesti. Kannattaa ostaa Rea Järvenpään reaverse ohje raverlystä, se on selkeä.:)

      Poista

Jokainen kommentti tuo hyvän mielen, kiitos niistä.