2.2.2014

Vaaville

Tein ennen vauvan syntymää hänelle myssyn ja junasukat seiskaveikasta. Se myssy näytti niin pieneltä, ajattelin että se on soppeli vauvalle ihan heti syntymän jälkeen. Noh, kyllähän se vastasyntyneen koko taas pääsi yllättämään, onko ne oikeasti noin pieniä?? <3 Että ISOhan se myssy oli, ehkä puolivuotiaan kokoinen. Joten se odottaa kaapissa. Sukat oli hyvän kokoiset. Molemmissa tekeleissä silmukoita 32 ja puikot nro 3,5. Myssyyn virkkasin jollain valkoisella villalangalla reunukset ja solmimisnauhat.



Sainpas Riikalta "vauvalahjaksi" kerän vihreää novita woolia. Tein siitä eilisillan ja tämän aamun ratoksi vauvalle uuden myssyn, varmaan puolet pienemmän. Siitä tuli söpö, vauva saisi jo herätä että pääsisin koittamaan sitä hänen päähänsä. Ohjeen myssyyn otin novitan sivuilta, mutta siellä pienin koko oli 60 enkä halunnut ottaa sitä riskiä että tästäkin tulisi liian suuri, joten pienensin sitä kokoon 50. Silmukoita laitoin siis 28, ja kierroksia vähensin siten että tein niitä 24+24+12+12+24+24. Puikot oli 3 millin pyöröt. 





-Nina-

3 kommenttia:

  1. Voi suloisuutta, kuinka ihania. Multa meni tuo vaihe ihan ohi, kun löysin tämän harrastuksen uudestaan vasta, kun lapset oli jo isompia. Onneksi silloin vielä molemmat isoäidit tuotti ihan riittävästi päälepantavaa mun lapsille. Kiva, kun perustitte tämän blogin, lautan heiti lukulistalleni!

    VastaaPoista
  2. Kokoomista vailla minulla, ehkä pitää myös tehdä pienempi, kiva että eksyin tänne sivulle, ihania neulomuksia ☺
    Terveisin Aila

    VastaaPoista

Jokainen kommentti tuo hyvän mielen, kiitos niistä.