3.1.2016

Toivekynsikkäät

Äiti oli jouluna meillä ja ohimennen mainitsi että on kauan haaveillut kynsikkäistä.. Värimaailman tiesin kysymättäkin, mustaa ja valkoista. Laitoin heti illalla puikoille, vähän kyllä "kiukkuisena" siitä että tilausta ei ole tullut aiemmin... Heh. Oli virkistävää tehdä jotain välillä tasoneuleena. Lähes kaikki mitä teen, tulee tehtyä suljettuna neuleena pyöröillä. Nämä oli nopsa ja kiva tehdä, ei nyt mitkään karkit ulkonäön puolesta, mutta käteen istui hyvin. Ohje on täältä ja lankana Nalle. Kyllä, luit oikein, käytin jotain muuta lankaa kuin seiskaveikkaa.

Kuvat on kovin jouluiset, kun kuvasin nämä jo tapaninpäivänä mutta en ole ehtinyt kirjoittaa blogia, lomailu on niin kiireistä. Oli niin ihanaa olla lomalla kaksi viikkoa, mutta täytyy kyllä myöntää että töihin on ikävä ja huomenna on mukava palata arkeen. Tänään heivaan loputkin joulukoristeet pois, kuusi lensi pihalle jo ennen vuoden loppua, koska se mätkähti keskelle olohuoneen lattiaa ja neulaset imeytyi meidän karvamattoon aika kiitettävästi, hermostuin niin että otin samantien koristeet pois ja paiskasin koko ränkyn pihalle. Ensi vuonna meille tulee muovikuusi, pääsee niin paljon helpommalla, vaikka eihän niistä aidon kuusen kanssa voi puhua samassa lauseessakaan, oikea kuusi on niin kaunis ja ihanan tuoksuinen.

Somen voima yllätti minut eilen ihan täysin. Mummun Jalanjäljillä facebooksivulla oli eilen aamulla 230 tykkääjää. Laitoin palmikkosukka-arvonnan blogin kaksivuotissynttäreiden kunniaksi, arvonnassa on mukana kaikki jotka ovat tykänneet FB sivusta. Ajattelin että ehkä saan tykkääjät kolmeensataan.... Noh, tällä hetkellä tavoitteeni on ylittynyt yli tuhannella. 1071 tykkäystä vuorokaudessa. Yli 35 000 ihmistä on nähnyt arvontakuvan. Aika huikeaa. Arvonta kestää tämän kuun loppuun, käykäähän tykkäilemässä. :)




Nämä neulottiin neljässä palassa, kaksi mustaa kappaletta ja kaksi valkoista, saumat sivuun ja kynsikkäät on valmiit. Tosi helppo ihan aloittelijallekkin! Ja tuon valkoisen osan saa pois, jos ei ole niin kylmä että haluaa lisälämpöä.




Lanka: Novita nalle musta ja valkoinen
Puikot: 3,5mm
Ohje: Novitan
Koko: Naiselle


-Nina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti tuo hyvän mielen, kiitos niistä.