23.12.2014

Vuorilliset pääkallopipot

Sain eilen valmiiksi tälläerää viimeiset pääkallopipot. Nyt niiden tekeminen alkaa tuntua jo työltä ja silmukoiden jäljittely kyllästyttää. Muttakun olin luvannut veljenpojille tehdä sellaiset niin pakkohan ne oli väkertää. Tälläkertaa tein vähän erimalliset pipot ja laitoin niihin vähän lisälämpöä fleecekankaalla. Nyt niiden ei tarvitse olla vain kauppapipot, vaan pojat tarkenee ulkoilla vähän kovemmallakin pakkasella.




Resorin tein kaksinkertaisella seiskaveikalla kutosen puikoilla, sitten vaihdoin yksinkertaiseen lankaan ja 4,5mm puikkoihin. Pipon ohje on Novitan ja se löytyy täältä. Mustaresorisen tein vähän matalampana, kun se menee pienempään päähän.




Itse en osaa käyttää saumuria enkä ompelukonetta, joten pyysin anoppia hätiin. Hän teki pipoihin sisälle fleecepipot, kiinnitin ne villalangalla löyhästi ompelemalla. Tai no, auttoihan se anoppi siinäkin. :D Olis kiva joskus oppia ompelemaankin. Ajattelin että kaksinkertainen seiskaveikka kyllä lämmittää korvia tarpeeksi, joten en laittanut resorin päälle fleeceä. Isompi pipo on juuri mun pieneen päähäni sopiva, ja oli niin mukava päässä että taidan tehdä itselleni myös samantyylisen. En tokikaan pääkalloilla ;) Anoppi joutuu siis töihin toistekkin.




Silmukoiden jäljittely on sellainen mistä monesti kysellään ohjeita, ja mun on pitänyt jo pitkään tehdä siitä jonkunlainen pienimuotoinen opetuspostaus. Yritin kuvata videota kun tein kalloa, mutta tottahan se lanka oli aina takussa eikä mikään onnistunut silloin kun kamera kuvasi. Päädyin sitten ottamaan kuvia. Toivottavasti joku saa niistä edes jotain apua. Oikein hyvä video aiheesta löytyy garnstudiosta. Siitä näkee hyvin miten liikutaan oikealta vasemmalle, ja alhaalta ylös, mutta itse ainakin aluksi takkusin vasemmalta oikealle liikkumisessa ja monesti siihen vinkkejä kysellään.



Olen merkannut punaisella aina peitettävän silmukan osan. Tässä siis liikutaan oikealta vasemmalle ja peitetään harmaan silmukan oikeaa "jalkaa". Eli viedään neula peitettävän silmukan yläpuolella olevan silmukan molempien jalkojen alta ja vedetään lanka läpi. Tärkeää on se, ettei kiristä lankaa liikaa missään vaiheessa. Ihan kevyesti vedetään vain lanka siihen peitettävän silmukan päälle. Neulalla liikutaan siis peitettävän silmukan ylä- ja alapuolella olevilla silmukkariveillä. Peittävän langan pitää olla vähintään yhtä paksua kuin työn lanka, mielummin vaikka vähän paksumpaa ettei alta jää pilkottamaan alkuperäistä väriä.



Sitten saman silmukan vasen jalka. Mennään alapuolella olevan silmukan vasemman jalan ja seuraavan vasemmalla olevan silmukan oikean jalan alta. Näin siirrytään seuraavan peitettävän silmukan alareunaan, josta peittäminen aina alkaa.



Tässä liikutaan vasemmalta oikealle. Edetään ihan samallalailla kuin edellissä kuvissa mutta vain toiseen suuntaan.




Tässä sitten peitetään silmukan oikeaa jalkaa ja siirrytään samalla ylempään kerrokseen. Eli mennään silmukan alareunasta keskeltä nurjalle puolelle, sieltä voi sitten siirtyä ihan mihin vain työssä, tuo vain neulan valitun silmukan alareunasta neuleen oikealle puolelle. Tässä olen merkinnyt pinkillä sen silmukan mitä olen menossa peittämään.




Tässä vielä lyhyt videonpätkä jonka olen kuvannut joskus aikoja sitten huonossa valossa puhelimella, mutta siitä ainakin näkyy miten siirrytään toiseen kohtaan. Toivottavasti näistä saa edes jotain apua, kokeilemalla sitä parhaiten oppii. Rohkeasti vain tekemään! :)

Rauhallista joulunaikaa jokaiselle! Meillä alkaa jo vähän tuoksua kinkulta, laitoin sen leivinuuniin heti kun heräsimme aamulla. Eli iltapäivällä pääsee jo herkuttelemaan. Siihen saakka heilutan puikkoja, joulusiivot on tehty ja kaikki ruuat valmiina. Joulu saa tulla. <3


-Nina- 

15.12.2014

Yhden naisen show

Riika hylkäsi mut. Jätti niinkuin nalli kalliolle. Hih. Asia on nyt siis niin että rakkaalla kälylläni on kädet niin täynnä töitä kolmen alle kouluikäisen kanssa että hän päätti jättää bloggailun ohjelmistostaan. Tästä lähtien täällä kirjoittelen siis vain minä. Katsotaan nyt, kuinka harvoin saan tänne päivitettävää kun työt alkavat ensi kuussa. Kyllä äitiys- ja hoitovapaalla onkin ollut aikaa!

-Nina-

14.12.2014

Joulupukin apulaisena

Useamman vuoden ajan on muutkin läheiset sukulaiset saanut puikoilta pudonneita neuletöitä lahjaksi. Sukkia on paketeista löytynyt niin monta peräkkäistä vuotta, joten nyt halusin tehdä jotain muutakin tehdä. Eipä nyt laiteta tarkemmin lahjojen saajia niin voi nämä tuotokset täällä jo esitellä :)

Noita kaulureita on ollut niin mukava tehdä, että semmoisen tekaisin isoveli- langasta. Paksummasta langasta sen vuoksi, että olisi ekstra lämmin! Silmukka määriä mietittiin yhdessä Ninan kanssa, koska en ole itse isoveli lankaa käyttänyt. No kokeilin ensin 75 silmukalla ja siitähän tuli minun käsialalla aivan kauhean ISO. Vähensin silmukoita reilusti ja loin 60 silmukkaa aloitukseen. Tällä silmukka määrällä sitten tein kaulurin ohjeen mukaan, mutta viimeiset silmukan lisäykset ja kuusi välikerrosta jätin pois.



Miehen kauluri
Lanka Isoveli harmaa
5 mm puikot
Ohje
Tämän kaulurin olen tehnyt jo aiemmin isänpäivälahjaksi omalle isälleni. Lankana 7- veljestä.


Täydellisen helppoa tuubihuivin ohjetta olen etsiskellyt vähän väliä. Ja nyt semmoinen tuli eteeni yksi ilta nettiä selatessani, mutta valitettavasti sivua en ottanut ylös enkä sitä enää löytänyt. Ohje kuitenkin jäi päähäni :) Eli luo 30 silmukkaa. Neulo kaksi oikein, yksi kiertäen oikein ja yksi nurin, Toista tätä koko rivi ja rivin lopussa neulo kaksi oikein. Neulo tätä neulosta kummallakin puolella neuletta. Toista kunnes tuubi haluamasi pituinen. Yhdistä neuleen päät. Itse tein 115cm pituiseksi. 

Naisen tuubihuivi

Lanka Novita Jenika harmaa
6,5mm puikot



Hyvää joulun odotusta kaikille!
-R-

11.12.2014

Finally ready!

Sainpas valmiiksi ne tihkiät sukat. Ja voi kuinka niistä tuli ihanat!

Aloitin nämä jo lokakuun alkupuolella, ja heti aloituksessa takkusin. En ollut ennemmin tehnyt valepalmikkoa ja luulin muistavani miten se tehdään, mutta ei se sitten mennyt ihan niinku strömsössä.



Tällaista syntyi, ja näin pitkään neuloin (molempia tietysti) ennenkuin tajusin. Joku voihan villasukka-yhteisössä sanoi että tämä näyttää jauhelihalta! :D Ja tottahan se oli. No, en jaksanut purkaa enää koska ei tämäkään ruma ollut, ja jatkoin neulomista. Näin tämä syntyi. 1-3krs 2n 3o. 4krs 2n, nosta yksi neulomatta, kaksi oikein yhteen, vedä nostettu silmukka yli. 5krs 2n, langankierto, 1o, langankierto. Langankierrot kiertäen oikein. Tämän resorin tein seiskaveikkajämillä.

Sitten vaihdoin langaksi austermann step 6 irish rainbowin, jota ostin kesällä Tallinnasta karnaluksista. Kerällä näytti paksulta langalta enkä siellä kuumuudessa katsellut puikkokokoja yms, mutta eipä se sitten ollutkaan paksua. Liian ohutta mulle. Mutta ihanan väristä ja niin pehmoista! Katotaan nyt kuinka se kestää mun käytössä, nämä on nyt ainoat ehjät villasukat mulla.. :/ 

Ensin tein pitsineuletta varmaan 10 cm, purin pois koska se oli niin sekava. Sitten kokeilin haitarisukkaa saman verran, purin senkin koska nurjat ei näyttänyt hyviltä raitaisessa langassa. Sitten päätin tehdä ihan sileää ja olin tehnyt varmaan 20 krsta kunnes tajusin että tämä on ruttusukkiin täydellinen lanka! Onneksi ei tarvinnut purkaa paljoa että pääsi ekalle poimintakerrokselle takaisin. Ohjeen otin voihan villasukan tiedostoista, mutta se löytyy myös lankahelvetistä
Näistä olis tullut vielä paremmat jos olisin jaksanut tehdä ohuemmilla puikoilla. Ehkä 2,5-3 olis ollut hyvä mutta mä tein kolmipuolosilla. Ihan vaan siks että arvelin että nää ei valmistu ikinä jos otan ohuemmat.











Lanka: seiskaveikka ja austermann step
Puikot 3,5mm
Malli: ruttusukka
Koko: 39


-Nina-

9.12.2014

Vyöteaskartelua

Lisää pikaisia välitöitä, seashell kauluri lastenkoossa. Tein samalla ohjeella kuin tämän, mutta ilman valepalmikkoa. 




Lankana harmaa seiskaveikka ja silmukoita aloituksessa 68.




Pitihän munkin koittaa tehdä vyöte. Bongasin tämän idean alunperin jostain facebookin neulontaryhmästä. Näillä saa kyllä kivan viimeistelyn jos lahjaksi antaa. Ja noissahan on vain taivas rajana jos osaa käyttää teksinkäsittelyohjelmaa hyvin. Ite tyydyn tällaisiin ihan perusjuttuihin kun en mikään expertti ole. Tämä kauluri menee pukinpussiin ja päätyy kaksi vuotiaan pojan kaulaan.


-Nina-

7.12.2014

Karhusukat murr!

Mieheni näki tämän mallin ja toivoi näitä itselleen aikoja sitten. Jouluhan on hyvä syy ilahduttaa joten tämä kirjoneule päätyi puikoille. Jouluaattona nämä karhut ilahduttavat sitten omaa kultaa :) Ajattelin, että teen näitä ikuisuuden, mutta malli olikin helppo tehdä. Sukat valmistui omalla aikataulullani mitattuna nopeasti eikä tarvinnut kauheasti mallikaaviota koko ajan seurailla. Mallikaavio otettu Voihanvillasukka- ryhmästä.



Ihan perussukan ohjeella tehty. Kuvion molemmilla puolilla resoria raidoilla. Taakse tein tuommoista raidoitus kuviota ettei tarvitse lankaa sitoa niin useasti. Kaikki langat 7-veljestä. Raitoihin käytin jämälankoja.

Murr!

-R-

2.12.2014

Prinsessoja ja merirosvoja

Onpa ollut hiljaista mun kutomissaralla. Mulla on niin nihkeät sukat puikoilla että en tiedä saanko niitä ikinä valmiiksi. Ei vaan huvita. Ne on kyllä jo kiilakavennuksissa, että enää en luovuta. Teen ne kyllä jouluksi mutta sitä en tiedä minkä vuoden jouluksi. Väri niissä on ihana ja ne tulee mulle itselle, mutta lanka on niin ohutta ja malli tylsä, ne etenee niin turkasen hitaasti. Mulla on tässä kolmen viikon sisällä mennyt neljät villasukat puhki. Yhdet oli jo tosi vanhat, että ei oo ihmekkään vaikka ne jo menivät puhki. Mutta nämä muut on tosi mysteeri. Ne ihanat musta-pastellit on kolmesta kohtaa reijällä, karnevaalipolvarit kahdesta kohtaa ja ne hjertegarnista tekemäni metsästyssukat on koko pohjasta ihan viittä vaille reijillä. Mä kyllä käytän villasukkia 24/7 enkä mitään siellä alla, ne on sisällä jalassa ja kengissä. Että ehkä sukka ei vain kestä niin kovaa kulutusta tai sitten jossain muualla on vika. Facebookissa keskusteltiin aiheesta ja siellä moni ehdotti että mulla olisi kengässä jokin mikä hankaa, mutta mä tutkin asian perusteellisesti eikä missään kengissä ollut. Eikä se olisi oikein pätenytkään kun kaikissa sukissa on reikiä ja eri kohdissa. Toisaalta ottaa aivoon mutta saanpahan nyt kutoa itelleni uusia kivoja sukkia! :)

Oli pakko tehdä muutama välityö kun nuo sukat alkoi niin tökkiä. Tein yhden pääkallopipon tilauksesta, se matkusti 400 kilometrin matkan että pääsi omistajansa päähän. Lankana isoveli ja malli oma.




Edellisessä postauksessani kerroin yksi vuotiaan prisessan sukista ja kaulahuivista. Ne oli mieleiset saajalleen ja samaan settiin toivottiin pipoa, ja senhän minä mielelläni tein.










OHJE pipoon tulee tässä:

Puikot 4mm
Koko noin 1v
Lanka 7-veljestä

Luo 75 silmukkaa. Neulo 2n 3o joustinta, aloita siten että neulot ensimmäisen kerroksen kaikki silmukat kiertäen. Neulo vielä 9 kerrosta. Aloita sitten valepalmikko kaikilla oikeilla silmukoilla valepalmikon neljänneltä kerrokselta eli nosta yksi, neulo kaksi ja vedä nostettu silmukka neulottujen yli. Ohje valepalmikkoon löytyy tästä edellisestä postauksestani. Kun olet tehnyt kuusi valepalmikkoa, neulo seuraavalla kerroksella eli seitsemännen valepalmikon 1. kerroksella kaikki nurjat silmukat nurin yhteen. Eli palmikoiden väliin jää yksi nurja silmukka. Jatka neulomista normaalisti kunnes olet tehnyt kahdeksannen valepalmikon kerroksen numero 4, eli ylivetokerroksen. Nyt puikoilla on 1n 2o neulosta. Aloita sitten kavennukset, neulo kaikki oikeat silmukat oikein yhteen. Neulo yksi välikerros. Sitten neulo 2 oikein yhteen koko kerroksen ajan, ja taas välikerros. Toista näitä kahta kerrosta niin kauan, että puikoilla on 7 silmukkaa, vedä lanka niiden läpi ja päättele.

Rusetin tein luomalla nelosen puikoille 12 silmukkaa ja neuloin 22 kerrosta aina oikeaa. Sitten ompelin rusetin samalla langalla kiinni pipoon, samalla rusetti sai muotonsa kun kiristin langan keskeltä tiukalle. Pujotin siinä lankaa kieputellessani  3 helmeä keskelle rusettia.


-Nina-